Niitä erityisen hyviä viikonloppuja

(c) Maiju Ristkari

Viikonloppuna KRR:n B-joukkue Kinapori Fistfunkers (a.k.a. Valkoiset tiikerit) scrimmasi Turun Dirty River Roller Girlsejä vastaan Turussa. Kyseessä oli esimerkiksi mun ja Pygmin ensimmäinen oikea interleague scrimmage ja käsittääkseni DRRG!:n ensimmäinen oma scrimmage.
Turkuun lähdettiin sankoin joukoin kypärät täynnä hylkeitä, Calypsoja ja jännitystä, ja vaikka pelisalin lattia oli ehkä inhottavin, jolla olen koskaan luistellut (pehmeä, mutta liukas), Valkoiset tiikerit taistelivat loppuun asti ja voittivat Turun cacat lukemin 131-86. (Laitan pelistä varmaan vielä lisää kuvia jossain vaiheessa, kun niitä lähtee valokuvaajilta yleiseen jakoon.)

Muutama auto suuntasi heti pelistä takaisin treeneihin iltatreeneihin ja matkalla sain puhelun Potto Rossolta, että mut oli valittu meidän joukkueen MVP:ksi. Meinasi pieni itku tulla.
Turun joukkue oli tosi ihana, toivottavasti pelataan taas pian yhdessä ja vaikka vähän krebataankin!

Iltatreenit oli kivat, vaikkakin yllättävän rankat päivällä pelatun pelin jälkeen. Hiottiin luistelutekniikkaa (hyvä neuvo ihan jokaiselle: menkää alemmas) ja harjoiteltiin hittaamista. Taisin myös jossain vaiheessa maata meritähtenä lattialla ja kiittää universumia pitkästä juomatauosta.

Oon huomannut, että jostain syystä Black Widow-drillit on ehdottomasti mun suosikkilämmittelydrillejäni, kun sitten taas ihan mitkä tahansa Suicides-drillit aiheuttavat mussa syvää vihaa. Mun ensikosketus suicidesiin oli syyskuussa Open skatessa. Silloin tehtiin se parin kanssa eli oikeasti tarvitsi luistella vain vaivaiset kolme ja puoli minuuttia, mutta muistan, miten raskasta oli nousta erilaisista knee slideista ylös. Reidet huusi hoosiannaa ja ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa hikoilin niin, että hiki valui selkää pitkin. Sittemmin älyttömästä full body hikoilusta on tulla arkipäivää ja reisistä ruostumatonta terästä (kröhöm...), mutta inho suicidesia kohtaan on pysynyt yhtä syvänä ja horjumattomana.


Sunnuntaina kävin nappaamassa voiton siskoista Espoossa keilaradalla. Päivä alkoi maittavalla ja runsaalla brunssilla Matinkylässä ja jatkui läheisellä gr8 (niinku Pämpperi) -keilaradalla. En edelleenkään pääse yli siitä, miten hyvää kahvia juotiin. Tai siitä, miten keilaus-alter egoni "Jansku" hoiti homman kotiin:


Iltapäivä menikin B12:ssa reffien kanssa istuessa ja maailman huonointa läppää heittäessä. Reffit on ehkä lajin aliarvostetuin joukko, mikä harmittaa mua usein todella paljon. Jokaisella liigalla pitäisi olla vähintään yksi reffi, muuten lajin oppimisesta ei tule lainkaan mitään. Reffi-ihmiset on muutenkin poikkeuksetta aina tosi hienoja ja ihania ihmisiä, ja jos miehiä kiinnostaa osallistua lajiin jollain tavalla, tuomarointi on yksi varma keino päästä mukaan :)

Loppuun vielä tällainen asia, jonka haluaisin hallita. Swoop ja ohi.