Kinapori FF vs DRRG!

Pieni kuvapläjäys viikonlopun pelistä. Kaikki kuvat (c) Maiju Ristkari.

Lämppää...






...ja actionia.











Kiitos Turku ja Valkoiset tiikerit!

Niitä erityisen hyviä viikonloppuja

(c) Maiju Ristkari

Viikonloppuna KRR:n B-joukkue Kinapori Fistfunkers (a.k.a. Valkoiset tiikerit) scrimmasi Turun Dirty River Roller Girlsejä vastaan Turussa. Kyseessä oli esimerkiksi mun ja Pygmin ensimmäinen oikea interleague scrimmage ja käsittääkseni DRRG!:n ensimmäinen oma scrimmage.
Turkuun lähdettiin sankoin joukoin kypärät täynnä hylkeitä, Calypsoja ja jännitystä, ja vaikka pelisalin lattia oli ehkä inhottavin, jolla olen koskaan luistellut (pehmeä, mutta liukas), Valkoiset tiikerit taistelivat loppuun asti ja voittivat Turun cacat lukemin 131-86. (Laitan pelistä varmaan vielä lisää kuvia jossain vaiheessa, kun niitä lähtee valokuvaajilta yleiseen jakoon.)

Muutama auto suuntasi heti pelistä takaisin treeneihin iltatreeneihin ja matkalla sain puhelun Potto Rossolta, että mut oli valittu meidän joukkueen MVP:ksi. Meinasi pieni itku tulla.
Turun joukkue oli tosi ihana, toivottavasti pelataan taas pian yhdessä ja vaikka vähän krebataankin!

Iltatreenit oli kivat, vaikkakin yllättävän rankat päivällä pelatun pelin jälkeen. Hiottiin luistelutekniikkaa (hyvä neuvo ihan jokaiselle: menkää alemmas) ja harjoiteltiin hittaamista. Taisin myös jossain vaiheessa maata meritähtenä lattialla ja kiittää universumia pitkästä juomatauosta.

Oon huomannut, että jostain syystä Black Widow-drillit on ehdottomasti mun suosikkilämmittelydrillejäni, kun sitten taas ihan mitkä tahansa Suicides-drillit aiheuttavat mussa syvää vihaa. Mun ensikosketus suicidesiin oli syyskuussa Open skatessa. Silloin tehtiin se parin kanssa eli oikeasti tarvitsi luistella vain vaivaiset kolme ja puoli minuuttia, mutta muistan, miten raskasta oli nousta erilaisista knee slideista ylös. Reidet huusi hoosiannaa ja ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa hikoilin niin, että hiki valui selkää pitkin. Sittemmin älyttömästä full body hikoilusta on tulla arkipäivää ja reisistä ruostumatonta terästä (kröhöm...), mutta inho suicidesia kohtaan on pysynyt yhtä syvänä ja horjumattomana.


Sunnuntaina kävin nappaamassa voiton siskoista Espoossa keilaradalla. Päivä alkoi maittavalla ja runsaalla brunssilla Matinkylässä ja jatkui läheisellä gr8 (niinku Pämpperi) -keilaradalla. En edelleenkään pääse yli siitä, miten hyvää kahvia juotiin. Tai siitä, miten keilaus-alter egoni "Jansku" hoiti homman kotiin:


Iltapäivä menikin B12:ssa reffien kanssa istuessa ja maailman huonointa läppää heittäessä. Reffit on ehkä lajin aliarvostetuin joukko, mikä harmittaa mua usein todella paljon. Jokaisella liigalla pitäisi olla vähintään yksi reffi, muuten lajin oppimisesta ei tule lainkaan mitään. Reffi-ihmiset on muutenkin poikkeuksetta aina tosi hienoja ja ihania ihmisiä, ja jos miehiä kiinnostaa osallistua lajiin jollain tavalla, tuomarointi on yksi varma keino päästä mukaan :)

Loppuun vielä tällainen asia, jonka haluaisin hallita. Swoop ja ohi.

Radalla Pygmin kanssa

Radantekijöinä...



...ja pivoteina.

Flat track roller derbyä lupukkien kanssa

Harrastan flat track roller derbyä Kallio Rolling Rainbow-nimisen liigan Kinapori Fistfunkers-joukkueessa. Aloitin täysin bambina syyskuussa 2011 eli takana on nyt viitisen ihanaa KRR-kuukautta. Roller derby on alati maailmalla kasvava pääasiassa naisten kontaktilaji, jossa "luistellaan ovaalia rataa ympäri verkkosukkahousuissa ja vahvoissa meikeissä". Tai no. On se pääasiassa kyllä jotain ihan muuta.

(c) Musta & Valkoinen


Muun muassa meidän liigan sivuilla on aika hyvin tiivistetty roller derbyn idea ja säännöt, checkidicheck sieltä sivvaan.

Blogeja, jotka kertovat itse lajista ja selittävät erilaisia hyviä drillejä on pilvin pimein (katsastakaa esimerkiksi linkit sivupalkista). Tästäkin blogista tulee varmasti löytymään paljon treeniasiaa, mutta pääasiassa taidan keskittyä omiin treenikokemuksiini ja omaan kehittymiseeni derbypelaajana.

Roller derby ja erityisesti Kallio Rolling Rainbow on muuttaneet mun elämääni melko olennaisesti. Aloitettuani derbyn mulle kävi samalla tavalla kuin varmasti melkeinpä kaikille roller derby-hahmoille: derby alkoi pikkuhiljaa vallata elämää ja yllättäen siitä tulikin niin olennainen osa jokapäiväistä elämää, että helposti saattoi jakaa elämänsä "ennen ja jälkeen roller derbyn". "Yllättäen" elämä roller derbyn aloittamisen jälkeen on ollut kaikessa intensiivisyydessään, muutosmyllerryksessään ja uutuudenviehätyksessään ainakin miljoona kertaa mieluisampaa kuin elämä ennen derbyä. Nyt alkaa se vaihe, kun honeymoon on ohi ja pitää yrittää saada elämä sellaiseen kasaan, missä muutkin osa-alueet tuntuvat yhtä mielekkäiltä kuin roller derby.

Joukkuekavereiden joukosta on pikkuhiljaa löytynyt todellisia sielunkumppaneita ja "vanhan elämän" puolitutut ja paskapääkaverit ovat tippuneet jo aikoja sitten Facebookin kaverilistalta. Nykyään on ihana huomata, että elämässä on taas se kauan kaivattu kaveriporukka ja paljon lupukkilempeä.

KRR:n Vantaan Skinit ennen voitokasta ottelua Kööpenhaminaa vastaan. (c) Marko Niemelä

Derbyssä - kuten kaikissa muissakin urheilulajeissa - kehittymisessä hyvin olennaista on oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen. Kun tarpeeksi monta kertaa viettää treenit nelinkontin ja onnistuu silti kehittymään pelaajana ja nauttimaan treeneistä, alkaa väkisinkin ottaa enemmän riskejä muilla elämän osa-alueilla. Alkaa uskaltaa tehdä asioita, jotka itsekkäästi tuntuvat hyvältä. Hyvin nopeasti oppii tunnistamaan, mikä oikeasti tekee onnelliseksi ja mitä oikeasti tekee itsensä takia eikä sen takia, että muut odottavat sinun tekevän tai haluavan jotain. Mulla ensiaskel oli antaa Liimalle lupa leikata mulle sivukalju B12:n vessassa kännissä keittiösaksilla (tuli hieno). Muistan, miten iso ja kiehtovalla tavalla pelottava asia se oli ja nyt kun silittelen tottuneesti sivukaljuani, en ajattele oikeastaan koskaan, mitä muut ajattelevat ulkonäöstäni tai yhtään mistään, mitä teen. Tuntuu oikein hyvältä oivaltaa, että mulla on lupa elää omaa elämääni ja tehdä päätökset sen suhteen ihan itse. Oli kyse sitten kampauksesta, Facebookin News Feedistä tai uravalinnoista.

PS. Hyppykäännökset sujui oikein hyvin. Nopein tapa kääntyä on Angryn mukaan pitää kaksi pyörää maassa ja muuten hypähtää. Ja kun koetin niin kyllähän se olikin.

Come and take a walk on the wild side

Flunssassa treenaaminen on ihan tosi syvältä. Lihakset kramppaa, väsyttää ja koko ajan tekee mieli niistää, yskiä tai luovuttaa. On jännä, miten paljon kipeänä oleminen vaikuttaa henkisesti treenaamiseen. Kun joutuu luovuttamaan 15 minuutin keskivartalotreenissä, automaattisesti ajattelee että kaksi päivää kuumeessa makaaminen ja huonosti syöminen on pyyhkinyt sileäksi kaiken vaivan, mitä on muutaman viime kuun aikana nähnyt. Eihän se niin mene, mutta ottaa päähän, että treenin jälkeen ei olekaan hyvä fiilis vaan kaikki tuntuu aivan hirveältä paskalta.

Nyt oikeasti lepoa sekä mielelle että keholle ja Karkkilaan seuraamaan pikkusiskon Vanhojen tansseja, ja lauantain aamutreeneihin uutena uljaana Dominåna.
Lauantaina aion harjoitella hyppyjä ja hyppykäännöksiä. Turning toe stop on vaan niin hidas.